Toimintamme tavoitteena on pyrkiä verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä
- Pyrimme tehostamaan sekä vaikuttamistoimintaa - että edunvalvontaa alueellamme. Toimimme vammaisten ihmisten yhdyssiteenä ja teemme työtä yhteiskunnassa niin, että sujuva arki mahdollistaa tuki- ja liikuntaelinvammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän.
- Valveutumista ja vaikuttamista alueella tarvitaan edelleen: kunta- ja palvelurakenneuudistaminen, verohallinnon ja Raha-automaattiyhdistyksen suhtautuminen yhdistys- ja palveluntuottamistoimintaan sekä kotikuntalaki, - eikä myöskään pidä unohtaa vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhteensovittamista.
- Vaikuttamistoiminnassa keskeisintä on henkilöstön korkeatasoinen asiantuntijuus, jäsenistön aktiivisuus olla mukana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja tehokas viestintä, jolla luodaan ajankohtaista näkyvyytä ja runsasta aineistoa.
- Jokaisella on oikeus elämään ja ihmisarvoon. Kohtelemme jäsenistöä, asiakkaita ja henkilökuntaa kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti. Annamme arvoa jokaiselle ihmiselle ja hänen erilaisuudelleen.
- Tiedottamisella on yhdistyksen tunnettavuuden kannalta erittäin tärkeä merkitys, toimintamme on avointa ja läpinäkyvää.
- Yhdistyksen kotisivut pidetään jatkuvasti ajantasalla. Ulkoisessa tiedottamisessa radiokanavat ja sanomalehdet ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita.
- Lisäksi jäsenistöön kohdistuva ajankohtainen tiedottaminen hoidetaan IT-lehden ja Oulu-lehden toimintapalstojen kautta. Osallistutaan messu- ja näyttelytapahtumiin. Näitä toimintoja tukevat lisäksi Invalidiliiton kouluttamat puhelinneuvojamme.
- Teema vuosille 2010-2013 on MEnnään YHDESSÄ.
Teemavuosien aikana teemme erityisesti työtä fyysisesti vammaisten ihmisten syrjäytymisen ja yksin jäämisen ehkäisemiseksi..
Oulun Invalidien Yhdistys ry Rehapolis 2krs. Kiviharjunlenkki 4, 90220 Oulu
www.oiy.fi
|
|
Yhdistyksen toimintaa:
Invalidiliiton teema vuosille 2010-2011 on MEnnään YHDESSÄ. Teemavuosien aikana teemme erityisesti työtä fyysisesti vammaisten ihmisten syrjäytymisen ja yksin jäämisen ehkäisemiseksi. Yhdessä tekemällä, toisistamme välittäen luomme yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka kantaa vaikeinakin hetkinä. Yhdessä menemällä emme ole enää yksin.
Invalidiliiton jäsenyhdistyksillä on tärkeä tehtävä yhteisöllisyyden lisääjänä. Yhteiset tapahtumat ja yhdessä tekeminen ovat osa yhteisöllisyyttä, jolla omalta osaltaan ehkäistään syrjäytymistä. Teema innostaa osallistumiseen sekä toisistamme välittämiseen. Yhteisöllisyys voimaannuttaa.
Vammaisuuden kohtaaminen vaatii joskus rohkeutta sekä valmiutta hyväksyä toisen erilaisuus avoimesti ilman ennakkoluuloja. Liikkumisen esteettömyys ja vaivattomuus edellyttävät käytännön tekoja meiltä kaikilta. Yhdessä voimme kuitenkin murtaa turhia asenteita ja vääriä ennakkoluuloja. Yhdessä menemällä ja tekemällä tietoisuus lisääntyy, ja sitä kautta myös asenteilla on mahdollisuus muuttua.
 
|