Toimintakertomus 2010
promo

Teema 2010-2012

Teemavuosien aikana teemme erityisesti työtä fyysisesti vammaisten ihmisten syrjäytymisen ja yksin jäämisen ehkäisemiseksi.

Yhdessä tekemällä, toisistamme välittäen luomme yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka kantaa vaikeinakin hetkinä.

Yhdessä menemällä emme ole enää yksin.

Toimintakertomus 2010

Oulu-Kainuu Aluetoiminta

Toimintakertomus 2010

Toiminta-ajatus
Oulu-Kainuun invalidiyhdistysten aluetoiminnan toiminta-ajatuksena on, että alue ja yhdistykset toimivat yhteiskunnassa niin, että toimiva arki mahdollistaa fyysisesti vammaisille ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän riippumatta asuinkunnastaan.

Invalidiliiton aluetoiminnan strategia
Uusi aluetoiminnan strategia otettiin käyttöön vuoden 2010 alusta. Siinä määritellään Invalidiliiton aluetoiminnan tavoitteet ja ydintehtävät. Se kertoo toimintatavan ja keskeiset keinovalikoimat tavoitteiden saavuttamiseksi ja ydintehtävien hoitamiseksi. Aluestrategia huomioi liiton arvopohjan ja strategian. Se on sidottu aikaan ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Se on motivoiva ja käytännönläheinen sekä helpottaa yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Se kertoo aluetoiminnasta tehokkaasti sekä sisäisille että ulkoisille sidosryhmille.

Toiminnan lähtökohdat
Invalidiliiton teema vuosille 2010-2011 on MEnnään YHDESSÄ. Teemavuosien aikana teemme erityisesti työtä fyysisesti vammaisten ihmisten syrjäytymisen ja yksin jäämisen ehkäisemiseksi. Yhdessä tekemällä, toisistamme välittäen luomme yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka kantaa vaikeinakin hetkinä. Yhdessä menemällä emme ole enää yksin.

Invalidiliiton jäsenyhdistyksillä on tärkeä tehtävä yhteisöllisyyden lisääjänä. Yhteiset tapahtumat ja yhdessä tekeminen ovat osa yhteisöllisyyttä, jolla omalta osaltaan ehkäistään syrjäytymistä. Teema innostaa osallistumiseen sekä toisistamme välittämiseen. Yhteisöllisyys voimaannuttaa.

Vammaisuuden kohtaaminen vaatii joskus rohkeutta sekä valmiutta hyväksyä toisen erilaisuus avoimesti ilman ennakkoluuloja. Liikkumisen esteettömyys ja vaivattomuus edellyttävät käytännön tekoja meiltä kaikilta. Yhdessä voimme kuitenkin murtaa turhia asenteita ja vääriä ennakkoluuloja. Yhdessä menemällä ja tekemällä tietoisuus lisääntyy, ja sitä kautta myös asenteilla on mahdollisuus muuttua.

Vaikuttamistoiminta
Aluejohtoryhmä on ottanut rohkeasti kantaa kuntien vammaisneuvostoihin vammaispalvelulakiin ja esteettömyysasioihin liittyvissä asioissa. Aluejohtoryhmän nimissä on lähetetty aloite 15.12.2010 Pohjois-Suomen alueen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolaiselle, koskien vammaispoliittisen työryhmän nimeäminen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueelle.

Rokuan aluetapahtuman yhteydessä luovutettiin hallinto- ja kuntaministeri Tapani Töllille liiton kannanotto kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta.

Yhdessäolotoiminta
Oulu-Kainuun suurtapahtuma, aluetori järjestettiin Rokualla 20 -21.11.2010. Tapahtumaan osallistui yli 160 henkilöä alueen yhdistyksistä.

Aluetorin teemana oli vuonna vertaistuki, palvelusuunnitelma ja niin sanotut ”kohtuuttomat tilanteet”. Näistä teemoista järjestettiin kojut joissa sai tietoa asioihin liittyen. Nämä kojut todettiin hyviksi keinoiksi jakaa tietoa jäsenistölle. Aluetorille valtiovallan tervehdyksen tuonut hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli korosti, ”että suomalainen vammaispolitiikka tavoittelee aivan oikeutetusti vammaisille henkilöille tosiasiallista mahdollisuutta tsenäiseen elämään, osallistumiseen ja omiin valintoihin”.

Aluetoritapahtumassa saatiin tietoa palvelusuunnitelmasta, josta kertoi vammaispoliittinen suunnittelija Kirsi Kosonen. Vertaistuki on myös päivän sana kaikkialla. Aluetorilla kuultiin Pauli Elsilän Oulusta ja Väinö Mannisen Kuusamosta mielenkiintoiset, omakohtaiset kokemukset vertaistuesta. Kunnallisjohtaja Pertti Sankilampi esitteli Respectaa ja tarjosi samalla yhdistysväelle päiväkahvit.

Oulun Invalidien Yhdistyksen WEP-projektista kertoi toiminnanjohtaja Jussi Lotvonen.

Koulutus
Invalidiliiton koulutuksiin osallistui vuonna 2010:n paljon innokkaita alueen yhdistysten jäseniä.

Hallinto
Ohjausryhmä valittiin alueen yhdistysten kokouksessa Oulussa 20.2.2011 seuraavalleliittovaltuustokaudelle 2010-2013.

Ohjausryhmä kokoontui seuraavanlaisesti: 18.8.2010.,1.11.2010 ja 9.12.2010. Kaikki kokoukset pidettiin Oulussa.

Ohjausryhmän kokoonpano:
Unto Lampinen, Oulu (4),puheenjohtaja
Hannu Salonpää, Oulainen (4), varapuheenjohtaja
Hannes Tolonen, Haapajärvi (3)
Väinö Manninen, Kuusamo (4)
Tauno Kainumaa, Sotkamo (2)
Aarni Luhtala, Ylivieska (2)
Eila Järvelä, Reisjärvi (3)
Hannu Ojala, Ruukki (2)
Juhani Lattunen, Raahe (3)
Jussi Lotvonen sihteeri (3)

Aluetta Invalidiliiton liittohallitussa edustaa Eila Järvelä ja liittovaltuustossa Aarni Luhtala,
Ylivieska, Onni Rata, Kajaani, Miia Häkkinen, Oulu, Unto Lampinen, Oulu ja Väinö
Manninen, Kuusamo.

Väinö Manninen edustaa aluetta Invalidiliiton aluetoiminnan kehittämistyöryhmässä. Lisäksi alueen jäseniä on edustettuina Invalidiliiton liittohallituksen nimeämissä työryhmissä.

Lisäksi Invalidiliitosta järjestötyön suunnittelija Markku Lohikoski on osallistunut kaikkiin neljään johtoryhmän kokoukseen.

Tiedotustoiminta
Jokaisesta ohjausryhmän kokousta on lähetty pöytäkirja ja tiedote alueen yhdistyksille. Lisäksi alueella on omat nettisivut Oulun Invalidien Yhdistys ry:n sivujen yhteydessä www.ouluninvalidienyhdistys.net.

Kiitos

Ohjausryhmä haluaa kiittää kaikkia Oulu-Kainuun invalidiyhdistyksiä fyysisesti vammaisten ihmisten hyväksi tehdystä työstä ja toivoo, että liiton aluestrategia entistä paremmin mahdollistaa toimivan arjen sujumisen asuinpaikasta riippumatta fyysisesti vammaisille ihmisille.

Oulussa 23.5.2011

Invalidiliiton Oulu-Kainuu ohjausryhmä